Aitouden etsijä

Testit on kivoja.
Tein Tikkurilan sivuilla ihanan (soivan!) tyylitestin, josta sisustustyylikseni  paljastui Aitouden etsijä, nousevana tyylinäni Moderni pelkistäjä.

Joo-o, joo-o, varmasti on jotain perää. Tykkään yhdistellä sisustuksessa tyylejä oman makuni mukaan aika huolettomasti, mutta perusilmeen haluan kuitenkin olevan rento, rauhallinen, kodikas, hieman boohemi ja luonnollinenkin, mikä siis viittaisi tuohon aitouteen. Toisaalta haaveilen myös moderneista yksityiskohdista, pehmeä lookki kun menee mielestäni helposti liiankin maalaishenkiseksi, joten pienillä erikoisuuksilla saa tuotua helposti kontrastia ja mielenkiintoa ilmeeseen, ja myös sitä huolettomuutta ja kerroksellisuutta, en pidä sisustuksesta jossa kaikki mätsää saumattomasti yhteen, haluan luoda illuusion, että tavarat olisivat vain ikään kuin "päätyneet" paikoilleen, vaikka kaiken takana olisikin usein tarkkoja suunnitelmia ja pitkiä pohdintoja.

En ota sisustamista turhan vakavasti, vaan kodin pitää näyttää asukkailtaan. Ehkä siksi löysinkin oikeastaan kaikista testin tyylisuuntauksista jotain omaa makuani vastaavaa, olen kai siis aikamoinen sekasikiö :) Parhaimmin koen kuitenkin tuon aitous-luonnollisuusteeman pitävän paikkaansa, joten pätevä testi selvästi. Try it out!

(Kuvat inspisarkistoista, eivät liity testiin..)

***

Ainiin, saattaapi olla, että pääsen piakkoinkin sisustamaan pikkuboksini sijasta kolmen tytön opiskelijakommuunia :) Ehkä. Huomenna tiedän vähän enemmän. Ehkä.

(Niin, ja olen tottakai jo sisustanut sitä mielessäni siitä asti kun näin pohjapiirroksen, kuinkas muutenkaan. It would be girly, light & chic!)

Ihan vaan Robo

Sia:n kevät on suloinen...

Raikkautta, rentoutta ja herkkää romantiikkaa. Kelpaisi mulle. Varsinkin valkoisen mukin ja maljakon muhkurainen muotoilu sekä ihanat tekstit ovat mieleen. Tosin vastaavanlaisia tekstejähän voisi taiteilla myös ihan itse, haluamallaan sanomalla ja omalla kauniilla käsialalla?

*****

Mutta kuka voisi vastustaa kaukaisen galaksin tomeraa robottiherraa?

Ottaisin hellyyttävän kaverin mun viekkuun nukkumaan vaikka heti. Aivan mielettämän ihanan halittava. Ihan oma persoonansa.

***

Esiteltyään itsensä ja käyneensä jo hieman taloksikin, se kertoisi minulle jännittäviä tarinoita matkastansa halki avaruuksien. Istuisimme illat kuunvalossa, söisimme banaanimutterikeksejä ja joisimme lämmintä maitoa, niin kuin Robon kotona oltiin tehty jo tuhansien robottivuosien ajan. Robo haluaisi juomansa ekstraruosteella.

Vaikka vaarallista herkkua onkin, niin herkkua silti, se sanoisi.

*

Kaikki kuvat sia-homefashion.com.

What I heard today

Opiskelu, kotityöt, bussissa istuminen, lenkkeily, haaveilu tai oikeastaan mikä tahansa puuha sujuu rattoisammin hyvän musiikin säestäessä. Poikkeuksena nukkuminen, sekä elokuvan tai vaikka ihan vain Täykkäreiden katselu, nukkuessa pitää olla hiljaista, ja yrittäessä keskittyä leffaan samaan aikaan soiva musiikki vain häiritsee ja ärsyttää niin pirusti, päällekkäisten äänten sekamelska on raivostuttava. Ja onhan se nyt ihan kamalaa tuhlaustakin, hyvä musiikki kun ansaitsee täyden huomiomme. Siksi onkin parasta samalla tehdä jotain, mikä sujuu ikään kuin siinä sivussa vähän niin kuin itsestään (kuten mulla kouluhommat, eh..?), näin voi huijata itsensä tekemään lähes ihmeitä, kun ajattelee oikeasti vain fiilistelevänsä lempimusaansa. Ja tuloksia syntyy kuin huomaamatta. Aina on kuitenkin se vaara, että musiikki ottaa vallan kokonaan ja maallisemmat askareet unohtuvat, nimimerkillä Kokemusta Löytyy.

Joka tapauksessa, nyt pieni musapläjäys tyyliin Mitä kuuntelin tänään kouluhommien ohessa. Tai siis toisin päin. Suht hempeää sunnuntaimusaa.

Lisää Tuomon levyjulkkareitakin lämpännyttä Sansaa täällä.

Ps. The Tiny keikkailee Sansa lämppärinään 5.3. Helsingin Bellyssä ja 6.3. Turun Dynamossa, Grrreat combo!

I just close my eyes as you walk out

Perjantai oli ristiriitainen päivä, oli jahkaamista ja stressaamista jos johonkin suuntaan, mutta myös helpotusta, uuden oivaltamista sekä sydäntä lämmittävää palautetta. Minkälaista voimaa saakaan uusista näkökulmista ja uusista ihmisistä. Mietin millainen olisin erakkona, hyvin kiukkuinen uskoisin, jäädessäni paitsi kaikesta paljosta vättämättömästä kommunikaatiosta. Piirtäisin, kirjoittaisin ja lauleskelisin itsekseni, sillä joku purkautumisväylä sentään on oltava.

Tänään olenkin erakoitunut oikein urakalla, en ole poistunut pikkuboksistani ollenkaan. Olen pyhittänyt lauantaini koulutöille, ja huominen uhrataan myös, aikomuksenani saada aikaiseksi sen verran, että ensi viikolla en ihan huku kaikkiin tekemättömiin töihin. Tämä on aivan väärä tapa viettää viikonloppua, en suosittelisi kenellekään, enkä varmasti aio ottaa tästä tapaa, mutta onneksi viikon rutistuksen jälkeen alkaa talviloma, jolloin ehtii lopulta rentoutuakin.

Myönnettäköön tosin, rentoahan tämä puuhastelukin on ollut, mitäs sitä peittelemään, olen istunut vällyjen alla koko päivän, läppäri sylissäni, Spotify ja fb ystävinäni, teekuppi käden ulottuvilla. Pyöräytin myös omena-kauramurupaistoksen, mikä suorastaan huutaa saada päällensä vaniljajätskiä (ja kyytipojaksi ehkäpä kylmää maitoa? Sitä mulla ei täällä ole ollutkaan sitten erään Eloveenatytön visiitin), huomenissa on siis pakottauduttava kauppaan ja takaisin. Aika iisiä kuitenkin.

Mutta, jotain olen saanut tehtyäkin, nyt on kaikki paitsi yksi naisten vartalotyyppi kirjoitettu puhtaaksi ja samalla käännetty englanniksi. Niin, ja sillä pahamaineisella Power Pointilla olen leikkinyt.

Nyt jos saisin käydä jo nukkumaan, lupaan pyhästi jatkavani huomenna.

Ps. Perjantaina, juuri ennen erästä stressaavaa tapaamista googlettelin hieman herra Deppin kuvia ja pyysin kultaani toivottamaan onnea. Kyllä, ihan ääneen. En siis puhu enää vaan lehdille vaan myös Johnnylle. Tsemppaaminen kuitenkin rauhoitti edes pikkasen, kun ahdistus meinasi ottaa vallan hoin salaista mantraani, "Johnny Depp, Johnny Depp, Johnny Depp...".

Toimii. Kokeilkaa vaikka.

Sauhuttelukin näyttää kuvissa hyvältä.

My heart is sick of being in chains

Hymyilin koko matkan kotiin.

Hävyttömän halpa skumppa, uudet ystävät, liikuttava ja liikuttava musiikki, myöhäisillan kevyet höpöttelyt ja viiltävät avautumiset, vanhojen kertaaminen, uuden odotus, haaveet.

Päässä soittaa Editors.

...ja kaupunkihan on Kouvola.

Luomisen ilo

Näitä motivoivia koulupäiviä lisää, kiitos.
Päivä oli tänään suht pitkä, mutta sitäkin antoisampi. Aamusta ensin neljä tuntia kului viime viikolla alkaneella tilannepukeutumisen kurssilla. Aloitimme käsittelemään pukutyyppejä (frakki, smokki, tumma puku jne.), otettiin kaikki pareittain yksi ja keräiltiin netistä tietoa ja kuvia, aikaansaannokset esitellään sitten ensi viikolla. Ja hei, minä, siis minä, osasin jopa käyttää Power Pointtia, ja saatiin oikeasti ihan kelvollinen esitys aikaan, hyvä me!

Meillä aiheena oli miesten kaikista hienoin juhla-asu, frakki, ja siinä samalla piti tietysti kertoa myös miten naisen tulee pukeutua frakkiin pukeutuneen miehen seuralaisena (nainen kun AINA pukeutuu sen mukaan, mitä miehellä on yllään. Hieman kapinoin kyllä tätä ohjetta vastaan...). Googleteltiin siis frakkien ohella naisten iltapukuja.

Törmäsin näinkin boheemiin vaihtoehtoon...

Elle Mcpherson rönsyilevässä lookissa. Tiedän, tässä on paljon kaikkea, ja varmasti liikaakin, mutta kun tykkään tästä silti. Se on se joku tietty huolettomuus taas, mikä vetoaa. Ja noi hiukset! Koulutyöhön valitsimme kyllä jostain syystä tämän sijasta hieman klassisempia luomuksia :)

Loppupäivä oli ainakin mulle vielä tuota aamupäivääkin mieluisampi. Neljä tuntia esteettisiä ja visuaalisia aineita, joissa tällä kertaa aloitimme muotipiirtämisen opettelun, ihan mun cup of tea. Ensin saimme kuunnella ja katsella esitystä vuoden 2011 trendeistä tehden samalla muistiinpanoja. Seuraavaksi pitikin poimia sieltä suunnattomasta tietotulvasta ne omat suosikit, jotka mielessä pitäen oli sitten tarkoitus luoda asu. Ei kun luonnostelemaan! Olisin voinut vain piirtää ja piirtää, varsinkin ihmisten piirtäminen on ihan mun suosikkipuuhaa, ja mun malliparka meinasikin jäädä ihan nakuksi, kun jäin vain hahmottelemaan sitä pelkkää vartaloa, hups. Sai se lopulta sentään jotain lämmikettä yllensä, tosin hyvin keskeneräiseksi työ kyllä jäi, mutta tarkoitus onkin jatkaa ensi kerralla siitä mihin jäätiin.

En ollut taas piirtänyt hetkeen, ja nyt kyllä täytyy ihmetellä miksi. Se tunne, kun piirtäminen sujuu kuin itsestään, kaikki muu katoaa, et huomaa ajankulua tai nälkää, käsi vain tekee työtään ihan ilman ajattelemista. Tai toki ajattelet koko ajan, mielestähän kaikki paperille tuleva on lähtöisin, mutta sitten kun tuo kaikki on niin ihanan vaivatonta, se on parasta. Pää selkenee, elämä hymyilee. Luominen on kivaa, silloin kun se tulee luonnostaan.

Hey, that's me!

Stylistit ahkerina Next Step -messuilla, kuva koulun sivuilta. Oltiin kyllä aikamoinen hitti! Ja kivaa oli :)

Pipipäivän biisit

Kipeänä mielikin on luonnollisesti vähän maassa, siksi tekee hyvää kuunnella musiikkia, mikä hoitaa ainakin sielua, jos ei flunssaa parantaisikaan. Itselleni tämä tarkoittaa rauhallisia, lohdullisia, ehkä vähän melankolisiakin biisejä, joista seuraavassa muutama esimerkki. Haluan kappaleiden myös olevan jo valmiiksi tuttuja, puhki kulutettuja lemppareita, pipipää kun ei jaksaisi millään tutustua uuteen. Sen verran täytyi sitä päätä vaivata, että sain edes vähän kouluhommia tehtyä, mutta näiden, teevalikoiman, kurkkupastillien ja nenäliinojen (joiden virkaa tänään toimittavat Ikean valkoiset servetit...) avulla pakolliset pahatkin sujuivat sutjakkaammin.

Good music heals all. Vai oliko se suklaa?
 Huomenna meinaan ottaa yliannostuksen molempia, jos sillä ei olo parane, niin ei sitten millään ;)

Nyt couscousia ja Top Cheffiä!

The cutest couple

Saanhan olla vähän hömppä? Saanhan ihan pikkiriikkisen innostua kuullessani suosikkiparini kihlautumisesta?

Kun ne on vaan niiiiin söpöjä!

Kattokaa vaikka...

Happy family.

(Kuvat googletettu)

Tykkään niin tuosta välittömästä, rennosta meiningistä. Niin, ja aika paljon myös tulevan rouva Maddenin bohotyylistä :)

Kuinka ihanaa!

Terveisin,

Emma (2)5-vee.

When I was seventeen, it was a very good year

Lupaavien maanantaiden sarja jatkuu.

Dear Diary,

Tänään oli mahtava koulupäivä.

Saatiin pannaria jälkkäriksi.

Puettiin herttaisia poitsuja. Nuorissa on sittenkin tulevaisuus.

Muistin, että tykkään viikkaamisesta.

***

Aurinko lämmitti ujosti.

Valo sokaisi silmiä.

Kahvilassa tuli hiki.

Paistaa se aurinko romukasaankin.

***

Viikonloppukin oli ihana.

Tukholmassa satoi.

Syötiin itsemme ähkyksi.

Oltiin tylsiä ja pelattiin hytissä Unoa. Hävisin lopulta koko matkan kestäneen matsin.

Oli niin mukavaa että.

Teeaddiktin budjettishoppailut.

***

Sunnuntaina nukuttiin kahdet päikkärit.

Tulin Z-junalla Kouvolaan ja zetasin lisää.

*****

Nyt on aika letkeä olo.

Min absolut favorit

We did it! Koko syksy ja talvi oltiin muutaman luokkakamun kanssa suunniteltu katsovamme yksi mun lempparikomedioista ikinä, Fares -veljesten ihana Jalla! Jalla!. Aina tuli jollekin jos jonkinlaista estettä, eikä suunnitelmaa tietenkään voinut toteuttaa ilman alkuperäistä kokoonpanoa. Aloimme jopa epäillä, että joku suurempi voima yrittää epätoivoisesti säästää tyttöjä kyseiseltä leffalta, sen verran monta kertaa oli takapakkia jo tullut.

Tänään se sitten vihdoin viimein onnistui, koko poppoo oli koolla, Arnold's herkkujen kera, löhöttiin laiskoina samassa sängyssä, kaikki viisi.

Vuonna 2000 ilmestynyt letkeä komedia on alusta asti kuulunut mun ehdottomiin suosikkeihin ja elokuviin, joita jaksan katsoa yhä uudelleen. Tästä tulee vaan aina niin hyvälle mielelle, huomaa koko ajan hymyilevänsä. Ja hymähtelevänsä. Tai hekottavansa. Kovaan ääneen. Jos joku ei ole leffaa vielä nähnyt, katso katso katso! Hauskuuttaa, ja samalla myös lämminhenkisyydellään liikuttaa ainakin mua, ihan joka kerta. I love it. Niin symppis.

Fares-faneja muuten hemmotellaan kohta ihan uutukaisellakin, ainakin Ruotsissa uusi elokuva saa ilmeisesti ensi-iltansa nyt perjantaina. Toivottavasti rantautuu myös pian Suomeen, tämä kun olisi pakko nähdä! Traileri lupaa taattua tuttua Fares-kamaa, äänekkäitä naurun purskahduksia siis tiedossa. Leffan pääosassa on muuten Jalla! Jalla! ja Kopps pätkissäkin nähty, vatsakupuansa aseena käyttävä Jan Fares, Fares ja Josef Fareksen isä. Itseoikeutetusti elokuvan nimi onkin Farsan.

Päivän biisinä vielä Jalla! Jalla!:ssakin ihastuttanut Daniel Lemman If I used to love you.

Maanantai-intoa

Tyytyväisiä terveisiä täältä laatikko-, vaate- ja lehtikasojen keskeltä! Tuotiin tosiaan sunnuntaina Kouvolaan vähän lisää tavaraa, enkä ihan ole vielä saanut kaikkea paikoilleen (nukuin tuossa taas sellaiset neljän tunnin iltaunet, hupsis, ja kouluhommiakin olisi tehtävä). Silti täällä näyttää jo aivan erilaiselta, ja muutos on ehdottomasti parempaan päin. Tästä alkaa muodostua kotoinen, lämmin pikkupesä mulle, pelkän kolkon, väliaikaisen hotellin sijaan. Jos ja kun joudun oleilemaan täällä vielä lähes kaksi ja puoli vuotta, niin täytyy kai yrittää edes vähän kotiutua.

Kunhan saan kaikki paikoilleen, voisin ehkäpä ottaa muutaman kuvankin todisteeksi :)

*****

Nyt täytyisi keskittyä vielä hetki koulujuttuihin, niitä kun tuntuu riittävän. Rankkojen pakkaus- ja muuttosessioiden jälkeen olin tänä aamuna niin poikki, että jos ei olisi ollut pakko käydä palauttamassa koululle viikonlopun yli lainassa ollutta kameraa, olisin hyvinkin saattanut jäädä petiin koisimaan. Tuntui, etten millään selviä tästä päivästä. Yllättäen koulupäivä kuluikin nopemmin kuin osasin unelmoidakaan, ja sain jopa lisää intoa tähän opiskeluun, ihan mahtavaa. Tajusin taas asian, mikä oli ehkä vähän päässyt väsymyksen ja aina vaan lisääntyvien vaatimuksien keskellä unohtumaan: oikeasti tykkään tästä hommasta, ja koen itseni aika onnekkaaksi, kun olen päässyt opiskelemaan alaa, joka aidosti itseäni kiinnostaa. Lucky me! Kasaantuneet tehtävätkään eivät ole ollenkaan inhottavia, päinvastoin, se vaan pukkaa tosiaan unohtumaan kun puhti tuntuu loppuvan. Tällä hetkellä kootaan vartalokansiota, tehtävä olisi mm. muutama (tai no, noin kymmenen) kollaasia käsin tai polyvoressa tehtynä (johon jäin muuten aivan koukkuun, tämä päivä kului lähes kokonaan siellä vaatteita klikkaillessa), kuvauksia, piirroksia, stailauksia... Kaikkia noita on loppujen lopuksi aika hitsin kiva puuhailla, joten eipä harmita yhtään, vaikka seuraavat viikot tulevatkin olemaan hurjan kiireisiä. Pitkästä aikaa oikein kädet syyhyää, kun mieli tekisi tehdä enemmän ja enemmän.

Hyvällä mielellä ja uudella innolla siis mennään kohti uusia haasteita! Enpä muista, koska olisin maanantaina viimeksi ollut näin intoa täynnä. Pakko tykätä! Toivottavasti fiilis kestää koko viikon :)

Ps. Tähän yhtäkkiä löytyneeseen yltiöoptimismiin saattaa vaikuttaa myös tieto tulevasta viikonlopusta, joka vietetään missäs muuallakaan kuin Tukholmassa <3

Ps2. Koulusta kotiin kävellessäni hymyilin itsekseni, ja ihastuksissani katselin kaunista, valkoista maisemaa. Lunta sateli hiljalleen, oli jotenkin niin ihanan hiljaista ja rauhallista. Mietin, että ihan aidosti pidän tästä talvesta, harvoin tällaisesta kuitenkin saa nauttia. Siinä samassa sitten kupsahdin pepulleni. Siitäs sain kun yritin olla positiivinen, heti rangaistiin! No, oikeastaan siinä lumia märästä pehvasta pudistellessakin vain nauratti. Kankku tuli mustaksi, mutta täytyyhän sitä aina jotain tapaturmajälkiä kropassa näkyä, polvet olivatkin jo palanneet melkein normaaliin sävyynsä edellisten kaatumisten jäljiltä. Living on the edge.

And it sounds so sweet

Yllättävä vapaapäivä kului tosiaan lepäillessä, nukuin makoisat neljän tunnin päikkärit, ai että :) Sain myös vihdoin siivottua nämä hurjat 20 neliömetriä, ja nyt täällä on taas huomattavasti miellyttävämmän näköistä.

Sunnuntain jälkeen täällä alkaa toivottavasti näyttämään jopa vähän kotoisaltakin, tuodaan nimittäin Espoosta tänne lisää tavaraa. Huonekaluja tänne ei millään enempää mahtuisi, mutta kenkäkaappi, tarjoiluvaunu ja yksi kirjahylly tikkaineen yritetään silti johonkin nurkkaan änkeä, saa nähdä kuinka käy. Ehkä vielä enemmän olen innoissani kaikista pikkujutuista, joiden toivon tuovan sitä kodintuntua tänne vielä aika sekalaisen sisustuksen omaavaan opiskelijaboksiini. Odotettavissa on mm. olkkariin ja eteiseen ihan itse valitut lamput, ei tarvitse enää tuijottaa vuokraisännän mummokattokruunua! Lisäksi tulossa on oikeasti kivannäköiset verhot noiden viiden euron heräteostosten tilalle (joista muuten näkyy myös aivan täysin läpi, ei hyvä), oikea matto (ehkä kaksikin) bambuhässäkän tilalle, rakkaita astioita (lue muumimukikokoelma), lisää kirjoja, levyjä ja leffoja, ja varmasti myös kaikenlaista pientä sisustuskamaa.
Ainiin ja mun rakas, rakas ihana rahi! Se kaikista rakkain, arkkupöytä, pääsee äiskän hyvään hoivaan :)

Ensi viikosta alkaen täällä siis toivottavasti viihtyy (vieläkin) paremmin, jei! :)

Siivousmusana toimi tänään tämä:

Huhhuh, mitä nostalgiaa :D

So glad you told me

Hmph. Tänään piti olla sitten se paljon puhuttu venäjän koe. Pänttääminen jäi mun osalta (yllättäen) aika vähiin, kertasinpa kuitenkin perusteita sentään vielä aamupalapöydässä. Sitten kiireellä kipitin koululle, jossa odottikin pienoinen ylläri. Tai tarkemmin sanottuna ei odottanut. Paikalle ei nimittäin ollut saapunut itseni ja kahden meidän luokkalaisen lisäksi kuin yksi oppilas, ei merkkiäkään opettajasta, ei mitään. Koko koulu näytti jotenkin epäilyttävän autiolta, siivooja vain lakaisi tyhjiä käytäviä. Jonkin aikaa siinä sitten odoteltiin, mutta kun aikaa oli kulunut jo yli varttitunti, pääteltiin, että kukaan ei ihan oikeasti ole tulossa.

Kuinka mukavaa. Tiedonkulku ilmeisesti taas toimii oikein loistavasti. Syksyllähän kävi vähän sama juttu lähtötasotestien kanssa, odoteltiin ja odoteltiin. Lopulta selvisi, että koetta oltiin siirretty, juuri meidän luokalle oltiin vain sattumoisin unohdettu kertoa.

Että sellasta! On aina hirmu kivaa herätä kuuden aikaan, varsinkin aivan turhaan. No, ei se onneksi ihan turha reissu ollut, sain lainattua koulusta järkkärin, jonka tarvitsen rästiin jääneiden digikuvauksen kurssin tehtävien tekoon. Jotain hyvää siis. Testailen kameraa vielä tänään...

Nyt kuitenkin, first things first, jatkan liian lyhyiksi jääneitä yöunia. Makeita unia mulle!

(Kuvat Mangon kevään mainoskampanjasta, mallina poseeraa jälleen ihana Scarlett Johansson. Lisää kuvia löytyy täältä.)

Vararakas

Huono fiilis väistyköön vihdoin pirteämmän tieltä! Tämä ei ole tulosta kunnon yöunista, päinvastoin, sillä valvoin eilen yöllä pikkutunneille asti telkkarin ääressä. Ensin, jo parhaan nukkumaanmenoajan mentyä, tuli South Park. Check, piristyin heti. Seuraavaksi Frasier, sitten 70's Show ja päälle vielä Kolmas kivi auringosta. Check, check, check. Mulla oli täällä aika hyvät yölliset kikatussessiot vanhojen klassikkokomedioiden parissa, anteeksi naapurit :) Onko joka arkiyö muuten noin hyvä ohjelmatarjonta? Ihan uutta mulle.

Olen pannut merkille, että hekottelun lisäksi olen viime aikoina alkanut puhua itsekseni. Kun sattuu, tai ärsyttää oikein kovasti, kiroan ääneen. Aivan normaalia, ja tarpeellistakin (luin joskus tutkimuksesta, jossa ihmisten täytyi pitää kättään jäisessä vedessä mahdollisimman pitkään (tai jotain vastaavaa), puolet ihmisistä saivat samalla kiroilla ja huutaa niin paljon kuin mieli teki, toinen puoli joutui vain puremaan hiljaa huultaan. Ihmisillä, jotka saivat purkautua verbaalisesti oli fyysisen kivun määrä matalampi, jotenkin tämä testattiin, ja he pystyivät myös kestämään kylmää kauemmin. Eli todistetusti, pahassa paikassa sadattelu auttaa!). Joskus ihmeissäni saatan myös tuhahtaa "Eikä", "Ei oo totta", "Voi ei" tai muuta vastaavaa. Tämänkin vielä ymmärtää, ehkä...

Tänään juttelu sai aivan uusia, odottamattomia ulottuvuuksia, kun bongatessani postiluukusta tipahtaneen mainoskasan keskeltä uusimman Dekon, huokaisin/huudahdin sydämeni pohjasta: "Rakas!" Kuin olisi yllättäen törmännyt vanhaan, rakkaaseen ystävään! Pitäiskö tästä nyt sitten jo alkaa huolestua? Ehkä tämä kertoo jotain vielä aika rajallisesta seuraelämästäni täällä Kouvolassa :D

Lukemista odottelevat myös Koti ja Keittiö -lehden näytenumero, Ellen kevään trendispesiaali sekä britti Vogue. Finlaysonin ihanat, keväiset lakanat säestävät :)

Joku on muuten kohdellut rakastani kaltoin, takakannen yläreuna näyttää lähinnä siltä, kuin sitä olisi pureskeltu. Murr. Olikohan postisedältä tai -tädiltä unohtunut eväät kotiin? Toivottavasti ei kuitenkaan, hyi hyi hyi, ajatuskin puistattaa.


Nyt kipaisen kauppaan, onhan tänään sentään taas Top Chef -ilta, pakko saada ruokaa! Ennen kulinaarisia nautintoja täytyisi valitettavasti lukea venäjän kokeeseen. Mun silmään nuo lehdet kyllä näyttävät hiukkasen houkuttelevimmilta kuin venäjän monisteet...

Loppuun päivän biisi, on soinut tauotta päässä. (Tosin hieman rankempi versio, tää kun on tämmönen hempeä niittyfiilistely :))

Jos jollakin on ylimääräinen lippu Editorsin Tavastian keikalle, mulle kelpaisi ;) Tai poitsut vois kyllä oikeastaan ihan hyvin vetää vielä toisenkin setin, kun eka kerran myytiin niin nopeesti loppuun. Joohan?

Älä purista mua

Kooma jatkuu. Myöhästyin tänään koulusta puoli tuntia siitä syystä, että en pystynyt vetämään farkkuja ylleni. Jo valmiiksi kireät, juuri pesusta tulleet pöksyt ahdistivat niin paljon, etten edes harkinnut muiden kireiden alaosien kokeilemista. Hetki siinä sitten meni, mutta löysin sentään kaapin perältä ryttyisen (ja valitettavan karvaisen ja pölyisen) paitamekon. Pitkähihainen alle, neuleliivi päälle ja tuplasukkikset jalkaan. Sai kelvata.

Päivän fiilis. (kuva lainattu jostain)

Ope oli selvästikin aavistanut mun fiiliksen, koska oli suunnitellut meille pehmeän laskun arkeen Learning Cafen parissa. Leppoisaa ryhmätyötä rauhalliseen tahtiin, kahvin tai teen kera. Lovely. Niin ja kakun! Taas meitä possuja hemmoteltiin, erään luokkalaisen mummo oli iloksemme leiponut. Olisi siis voinut olla rankempikin maanantai.

Kun nyt kerran ollaan niitä vartalomalleja opiskeltu, ja opeteltu mikä sopii ja ei sovi kullekin mallille, ajattelin huomenna perusteellisesti rikkoa sääntöjä, ja tehdä itsestäni oikeaoppisen "ei näin" -esimerkin. Suunnittelin nimittäin kaivavani likapyykkikassista päälleni poikaystävän vanhan kulahtaneen hupparin, mikä kävisi mulle mekosta. Tiimalasihan ei saisi koskaan pukeutua säkkiin (ei sitä kyllä taideta suositella muillekaan vartalotyypeille...), mutta minkäs teet. Tässä olossa en välitä enää mistään muusta kuin mukavuudesta. Ja siitähän on kuitenkin konkreettista hyötyä muillekin, näkevät omin silmin miten hoikkavyötäröinen muunnetaan raskaana olevan näköiseksi. Kaikki voittavat!

Ps. Rakas ystävä, mikäli yritit tavoittaa minua tänään ilman tulosta, olin todennäköisesti nukkumassa. Tai syömässä. Tai mahdollisesti uppoutunut Sinkkuelämää -putkeen. Syystä tai toisesta, kommunikaatio ei puoleltani onnistunut. Palaan asiaan kunhan olen herännyt tästä inhottavasta, turvottavasta koomasta.

Turvakainalo

Viikonloppu nukuttu, löhötty, syöty, kateltu Frendejä, nukuttu, löhötty, syöty, kateltu Frendejä ja löhötty vielä vähän.
Niin ja syöty. Ja nukuttu. Ja katottu niitä Frendejä.

Perjantaina yritin ulkoillakin vähäsen, mutta aamun loistofiiliksestä huolimatta, kauan suunniteltu ilta kamujen kanssa meni multa hieman ohi. Olin kyllä paikalla, mutta en kovinkaan läsnä. Väsymys, jumitus, lievä ärsytys, selkäkipu ja paheneva vatsakipu söi vähän fiilistä. Olis ollut ihanaa pitää hauskaa, mutta ei vain kyennyt.

Loppuviikonlopun vietin siis viisaasti (kaikkien muiden onneksi) kotona. En poistunut kauppaa kauemmaksi. Siellä piti tosin käydä parikin kertaa, herkkuja hakemassa tottakai, mikäs muukaan siihen oloon olis auttanut (nukkumisen, löhöämisen ja Frendien lisäksi. Niin ja oli se kainalokin aika kiva missä sain löhötä). Olin maailman onnellisin, kun kukaan, ei kukaan, erehtynyt soittamaan, tai laittamaan tekstiviestejä lauantain ja sunnuntain aikana. Olisin kuitenkin vaan murissut sinne luuriin jotain mistä olisi tullut vain huono mieli itse kullekin. Nyt sain röhnöttää ja välillä vähän murjottaakin ihan rauhassa siellä sohvan pohjalla.

Joskus on ihan pakko saada vähän paeta pahalta maailmalta.

Tänään, mahtinokosten jälkeen, alkoi onneksi vähän helpottamaan ja nyt näkyykin jo pieni valon pilkahdus tunnelin perällä. Sain kuin sainkin palattua kunnialla takaisin Kouvolaan. Näin ansiokkaasti levänneenä luulisi jaksavan taas yhden kouluviikon. Odotan jo tiistai-iltaa ja joogaa, siitä on tullut ihan ehdoton henkireikä!

Nyt taas untenmaille (Nukkumatti on tosi kiva setä sillon kun se tulee kylään), huomenna täytyy kyetä katsomaan videolta omaa kroppaansa pyörimässä kiekon päällä, lasersäteiden valaistessa. Eipä ole muuten sellaista laitetta missään muualla kuin meidän koulussa. Teidän käy aivan varmasti kateeksi. Uskokaa pois.