lauantaina, helmikuuta 19, 2011

Vaaleaa vaalealla














Vaalea vaalealla on kaunista, Kate Bosworth näyttää mallia.

Auringon sokaisemaa viikonlopun jatkoa.

tiistaina, helmikuuta 15, 2011

Punaisen ilmapallon matka



Katsoin sunnuntaina Teemalta elokuvan nimeltä Punaisen ilmapallon matka (Le voyage du ballon rouge, 2007). Elokuvan keskiössä on Simon, poika jonka ympärillä aikuiset ovat hieman hukassa. Simonin yksinhuoltajaäiti on kiireinen nukketeatterin sekä palasina olevan elämänsä parissa ja palkkaa lastenhoitajaksi elokuvaopiskelijan, joka alkaa kuvata Simonia ja antaa tämän myös kuvata ympäröivää maailmaa.




Mystinen punainen ilmapallo leijailee Pariisin katujen yllä ja tuntuu seuraavan Simonia sekä tarkkailevan tapahtumia aina pienen välimätkan päästä. Elokuva on kaunis ja hidastempoinen, melkein unenomainen.




Punaisen ilmapallon matka on saanut inspiraatiota vuoden 1956 filmatisoinnista Le balloon rouge, mutta ei ole kuitenkaan versio siitä, vaan ihan oma elokuvansa. Itse en ole tuota vanhempaa leffaa nähnyt, mutta nyt heräsi kyllä mielenkiinto. Onko joku katsonut tuon vuoden 1956 elokuvan? Entä seurasitteko sunnuntaina Punaisen ilmapallon matkaa?

Sointuja Rakkaille

Rakkaat ystävät ansaitsevat huomiota vuoden jokaisena päivänä, mutta on silti mukavaa, että ystävillä on oma, aivan virallinenkin päivänsä. Itse ajattelen ystävänpäivää ehkä eniten sellaisena yleisenä rakkaiden päivänä, ovat he sitten ystäviä, poika- tai tyttöystäviä, perheenjäseniä tai keitä tahansa. Pointtihan on juuri siinä, että he eivät ole vain keitä tahansa, vaan niitä tärkeimpiä ihmisiä ympärillämme, joihin voimme luottaa aina vuodesta toiseen. Toisista ystävänpäivä on turhaa hömpötystä, mutta jos se saa jonkun kertomaan toiselle tämän olevan tärkeä, ei siitä ainakaan haittaa ole.

Poikaystäväkin heltyi ehdottamaan ystävänpäiväkahvittelua ja tiramisun jakamista samalta lautaselta. Omien sanojensa mukaan se oli jo paljon häneltä. Noh, olin edellisenä päivänä saanut ihania lahjuksia aivan muuten vain, joten pehmompihan se on kuin kehtaa myöntää ;) Lahjoja on aina ihana saada, eikä vähiten "ihan ilman syytä".

Itse taas väsäsin aiheeseen sopivaa soittolistaa, joka julistaa rakkauden sanomaa sulosoinnuin, niin niille sydänystäville kuin sydämen valituillekin.

Biisit järkässä:

Indestructible (Acoustic Version) - Robyn
I Follow Rivers - Lykke Li
My Friend - Groove Armada
Valentino - Diane Birch
Paris Nights / New York Mornings - Corinne Bailey Rae
Wondaland - Janelle Monae
You're My Flame - Zero 7
You've Got A Friend - Carole King
Somersault - Zero 7
Come Close - Common, Mary J. Blige
Your Love Is Mine (Nostalgia 77 Remix) - The New Mastersounds, Corinne Bailey Rae
Fall In Love - Estelle, John Legend
Love is... - Common
All Day Love - Salem Al Fakir
Stay With You - John Legend
Sweet Baby - Macy Gray, Erykah Badu
I Wanna Be Your Lover - Corinne Bailey Rae
Precious Moments - Rox
If I Used To Love You - Daniel Lemma
Day Too Soon - Sia
If I Ain't Got You - Alicia Keys
You Are The Sunshine Of My Life - Stevie Wonder
Each Day Gets Better - John Legend
Dear To Me - Amel Larrieux
Love Bomb - N.E.R.D.
Let Love Rule - Lenny Kravitz

tiistaina, helmikuuta 01, 2011

I know you wanna stay in bed, but it's light outside

Tänään oli kaunis päivä, joka meni hukkaan lähes kokonaan nukkuessa. Aamuisen asioinnin jälkeen en saanut mitään tehtyä, taaskaan. Viikonloppu meni aikalailla samoissa merkeissä. Onneksi valon määrä kuitenkin koko ajan lisääntyy ja kevät lähenee, ehkäpä se vaikuttaa suotuisasti myös aloitekyvyn kasvamiseen ja sitä kautta aikaansaamisiin. Toivotaan ainakin.

Onneksi on myös ihmisiä, jotka sitkeästi yrittävät potkia eteenpäin, silloin kun ei jaksa itse edes ajatella. Usein, kuten tänään, potkimisesta ei ole apua, mutta joskus se saattaa olla juuri se sysäys mitä tarvitaan.

Onneksi on ystäviä, jotka kysyvät mitä kuuluu, siis ihan oikeasti.

Onneksi on myös ystäviä, joiden kanssa voi puhua mistä vain, tärkeästä tai turhanpäiväisestä. Tai olla puhumatta ollenkaan.

Onneksi on poikaystävä, jonka äänestä paistaa läpi pettymys ja huoli. Ja joka kovasti pettymystään ja huoltaan yrittää peittää.

Onneksi on rakkaita, jotka patistavat ja patistavat, vaikka kuinka vastustelee.

Onneksi joskus he eivät hyväksy kieltävää vastausta.

Jos sä potkit mua, niin mä potkin vuorollani sua, jookos. Rikotaan vaikka peilejä toisinaan jos on tarve, niin kuin seuraavassa videossa.




maanantaina, tammikuuta 31, 2011

Inspiraatiota miehen muodossa




Googlettelin viikonloppuna hakusanoilla "fashion illustration" ja löysin vaikka mitä kivaa. Upeita, inspiroivia piirroksia, innostuin jopa itsekin vähän piirtelemään, ja taas täytyy ihmetellä, miksi en tee niin useammin. Luonnostelin vain omaksi ilokseni, sen kummempia ajattelematta, enkä oikeastaan saanut aikaiseksi mitään kelvollista, mutta se ei tällä kertaa ollutkaan tärkeintä, vaan itse piirtäminen, annoin kynän liikkua paperilla ikään kuin oman tahtonsa mukaan. Mahtava rentoutumiskeino. Erityisesti nautin ihmisten piirtämisestä, kasvojen ja vartalon linjojen hahmottelusta, valolla ja varjoilla leikkimisestä. Myös vaatteita on mukava hahmotella, pintoja on niin monenlaisia ja on aina haaste saada vaate näyttämään aidolta ja siltä, miltä se todella luonnossa näyttää.



Yllä näkyvissä Richard Kilroyn illustraatioissa on upea kontrasti, kasvot, hiukset ja kädet on piirretty hyvin tarkasti kun taas vaatteet vain osittain. Kokovalkeat pinnat tuovat kivasti selkeyttä, jos koko kuva olisi yksityiskohtainen, olisi vaikutelma aivan erilainen. Rakastan erityisesti tuota ensimmäistä kuvaa, mikä vaarallinen katse.

Herra Kilroyn ja lukuisien muiden taitavien töitä löytyy muunmuassa täältä, voisin selailla sivuja varmaan loputtomiin.

Inspiroivaa alkuviikkoa!

perjantaina, tammikuuta 28, 2011

Tabasco-brownie





Eilinen päivä alkoi ankealla aamuahdistuksella, mutta muuttui hyväksi viimeistään koulunjälkeisaktiviteettien, leipomisen ja leffan katselun ansiosta. Hyvä seura tietysti kruunasi kaiken.

Sain synttärilahjaksi Sara La Fountainin Passion For Food -kirjan, ja vaikka olen sitä useaan otteeseen hypistellyt ja ihastellut herkkukuvia, vasta nyt parin kuukauden kuolaamisen jälkeen sain testattua ohjeita käytännössä. Tai oikeammin ohjetta, ensimmäisenä kokeiluun pääsi Tabasco-suklaa-browniet -resepti, ja voi, en voi muuta kuin suositella. Koostumus on tuhti ja täydellinen, Tabasco lämmittää kivasti kieltä, niin kuin myös mieltä. Sopii loistavasti kylmiin talvipäiviin, vaikka kirjassa ohje onkin syyskuun osiossa.






Laitoimme Tabascoa yhden ruokalusikallisen sijaan kaksi, niin, että se varmasti tuntuu. Lisukkeeksi kirja ehdottaa mansikka-limettisalsaa ja suklaakastiketta, me herkuttelimme pelkän vaniljajäätelön kera. Tänään maistelen leivosta ihan sellaisenaan, hyvää on.




Lykke + Fares Fares

Olen kuunnellut Lykke Lin I Follow Riversiä toistolla jo muutaman päivän ajan, ja nyt törmäsin sitten videoonkin, joka sai minut tykkäämään biisistä entistäkin enemmän, jos se nyt ylipäätään oli edes mahdollista. Kauniin yksinkertaisen videon tiivis tunnelma kantaa loppuun asti. Nainen, mies ja jylhä luonto, muuta ei tarvita. Kun edellä kulkeva mies on vielä näyttelijä Fares Fares (mm. Jalla Jalla!), ymmärtää hyvin miksi Lykke seuraa päättäväisesti perässä.