Vielä itseni cocoan

Mikä on, kun tekisi mieli vain nukkua, tai vähintäänkin maata peiton alla katselemassa leffoja, on ihanaa tirkistellä toisten (kuvitteellista) elämää, kun ei aina oikein jaksa elää omaansa. Voi matkustaa minne tahansa, ilman, että fyysisesti liikkuu mihinkään, uppoutua tarinaan ja vain lipua mukana. Tukka likaisena, yöpuvussa, villasukat jalassa.

Syksyhän se. Muunmuassa.

Kuluneen viikon aikana onkin ehditty katsella porukalla muutama elokuva, joista ehdottomana suosikkinani niin aiheeltaan, tunnelmaltaan, kuin näyttelijöiltäänkin, Audrey Tautoun tähdittämä Coco Avant Chanel, josta yllä näkyvät kuvatkin on napattu. Leffa oli tarkoitus käydä aikoinaan katsastamassa valkokankaalta, mutta ehkä onni, etten syystä tai toisesta näin tehnyt, sillä nyt miljöö oli täydellinen juuri tämän elokuvan katselemiseen: uuden ystävän ihana koti, pullollaan toinen toistaan kauniimpia tavaroita sekä horjuvia lehtipinoja. Mikäs sen parempaa, kuin istua sohvalla suuri huivi peittonaan, teekuppi käsiä lämmittämässä, haalean alkusyksyn häilyessä ikkunan takana, viileyttä jo ilmassa.

Lupaan, että huomenna taas jaksan.
Ainakin yritän.

Poikamiehen ostoslista

Lauantaina rapun edessä silmiin osui kirjoitusta kuraisella paperilla, tottahan toki löytöä piti kumartua tutkimaan hieman lähempää...

Olutta, partateriä, tupakkia, nuudelia... First things first!

Mikä aarre! Vieläkin hekotuttaa, myönnetään.

Pikkujutut on parhaita.

Tyyntä ennen myrskyä

Lauantai-illalla Pihlajasaaren paluulautalla istuessa ilma oli vielä rauhallinen, joskin harmaa ja utuinen, ehkä odottavakin.

Odotusta kestikin myöhään seuraavaan iltaan asti, ulkona oli outoa valoa, joka värjäsi kaiken kellertäväksi. Seuraavaksi tuli pimeys, lopulta koko suuri taivas repesi.

*

Toisinaan tekee hyvää seistä hetki rakkaan vierellä parvekkeella sateen roiskuessa mykistyneille kasvoille, ihmetellä äreänä pauhaavaa ukkosmyrskyä, ja tuntea itsensä pieneksi, niin pieneksi.

One to watch

Tämä täytyy nähdä. Uskon sokeasti, ettei kyseessä ole vain taas yksi popparin tähdittämä elokuva kiltistä pikkukaupungin tytöstä, joka lähtee suureen maailmaan luomaan uraa pahassa showbisneksessä.

Ja jos onkin, kieltäydyn välittämästä.

Kesänaamion illuusio

Kesäpukeutumiseni on ollut huoletonta ja rentoa tyttömäisillä vivahteilla, kuten Jessica Alban lomalookissa yllä. Hattu vain puuttuu, niin olisi selvitty monesta laiskasta hiuspäivästä välillä jollain muullakin, kuin otsatukka-pinnillä-taakse-hiukset-sotkuiselle-sykerölle-rutiinilla. Ehkä ensi kesäksi?

Aurinkolasit ovat lomalla myös oiva pelastus, kun ei tarvitse murehtia meikistä, vaan voi piiloutua hauskojen kehyksien taakse. Olen huomannut, että lasit päässä myös kuvittelen voivani tuijotella junassa vastapäätä istuvia, tai kadulla vastaantulevia ihmisparkoja ilman että he näkevät katsettani. Harmi vain, että todellisuudessa linssini ovat hennon ruskeat, eivätkä siis naamioitumiseen soveltuvan mustat. Anteeksi siis kaikille, en tietenkään tuijottaisi, jos tietäisin teidän huomaavan.

Tänään olisi tarkoitus vaihtaa lomailukuteet puoli vuotta käyttöä odottaneeseen pikkumustaan ja korkkareihin.

Tanssilattiat, beware!