Yrittänyt laitetaan

Aaaarrgh.

Kävin vihdoin läpi vaatekaappiani myös täällä Kouvolassa, ja sainkin karsittua ison kasan pois meneviä vaatteita. Ajattelin, että voisin myydä osan niistä Huutonetissä.

No, yritin sitten latailla niitä sinne. Ensin sivu ilmoitti kuvan olevan liian iso, tai resoluution olevan liian suuri. Muutin sitten kamerasta asetuksia ja kuvailin uudestaan. Nyt kuvat kyllä latautuvat, mutta näkyvät sivuilla kauheana pikselimössönä. Miksi?? Kokeilin uudestaan ja uudestaan, mutta ei... Niin ärsyttävää. En ole koskaan ennen mitään siellä myynyt, ostanut vain, ja olen ihan tumpelo näissä jutuissa.

Please help me!

Koska tohon sessioon menikin vähän enemmän aikaa, mitä olin suunnitellut, on mulla tunnollisena opiskelijana tietysti läksyt vielä tekemättä. Pitäis piirtää vartalomalleja, mikä on muuten ihan maailman tylsintä puuhaa. Tämän illan (yön) aikana tulisi saada aikaiseksi lyhytselkäinen mies, lyhytjalkainen mies sekä harteikas nainen. Onneksi noiden tekeminen ei ole kovin vaikeaa, ne kun piirretään aika lailla läpi valmiista mallista, vain hieman muokaten. Samasta syystä homma on valitettavasti tosiaankin puuduttavaa, ei saa tehdä mitään luovaa, ihan kun jotain kaavioita väsäilis! Väsyneenä iltamyöhällä tästä tulee tietty vieläkin hauskempaa...

Ei auta, pakko kaivaa paperit ja kynät esiin, no can do.

Onneksi huomenna on ihana, armahtava perjantai, sen voimalla luulis jaksavan :)

Loistomusa ja kesästä haaveilu auttaa myös vähintäänkin yhtä paljon :

Lazy Chef

Tasan viikko sitten lupailin itselleni, etten enää vahingossakaan joudu sellaiseen tilanteeseen, että nälän yllättäessä (ei se kyllä enää mikään ylläri ole...) Top Chefiä katsellessa, ei kaapeista löytyisi mitään kunnollista syötävää. Tänään siis reippailin puoli ysin aikaan kaupalle hamstraamaan aineksia "herkkuillalliselle". Laiskuuden ja ajanpuutteenkin vuoksi, en tällä kertaa, suurista puheista huolimatta, kuitenkaan ryhtynyt väsäilemään mitään monen ruokalajin illallista.

Tyydyin ensimmäisellä kerralla (meinaan ottaa tästä perinteen, Top Chefiä ei enää tuijoteta nälkäisenä!) niinkin mielikuvitukselliseen ja monimutkaiseen ruokalajiin kuin lämpimiin voileipiin, tadaa!

Täysjyväpaahdon päällä tonnikalaa, tomaattia, sipulia ja sinihomejuustomurua. Uunista otettaessa päälle ripoteltiin vielä mustapippuria ja kuivattua valkosipulista yrttimaustetta. Nautitaan peiton alla kotisohvalla.

Jälkkäriksi teki kovasti mieli rahkaa, olen himoinnut sitä jo useamman päivän. Koska olen nyt pari viikkoa jo yrittänyt, ja ihan tyydyttävästi onnistunutkin, vältellä ylimääräisiä herkkuja, sen sijaan että olisin tehnyt rahkan äidin oppien mukaan maitorahkaa ja kuohukermaa yhdistäen (äiskä tekee parasta banskurahkaa :P), käytin kerman tilalla paksua vaniljajogurttia. Ei läheskään yhtä ihanaa, mutta hyvää silti.

Enpähän ainakaan ole nälkäinen ja vihainen, kuten viime keskiviikkona!

Masu täynnä on hyvä käydä koisimaan.

Holy cow, I love your eyes.

Ihana, väsyttävä, naurattava, rentouttava viikonloppu:

Pe parhaiden ystävien seuraa ja letkeää musaa.

La saunomista, lautapelien pelaamista ja geishaa äiskän luona.

Su laatuaikaa ja sydämen muotoisia jauhelihapihvejä.

Toiveikas maanantai:

Sähköpostittelua mahdollisen työssäoppimispaikan kanssa, täydellisiä naisia.

Lempeä tiistai:

Vartalomallien piirtämistä, luokkatoverin leipomaa päärynäkakkua, haaveilua luokkaretkestä Pariisiin, joogaa, itsensä hemmottelua höyryävän kuumalla suklaan tuoksuisin kynttilöin valaistulla suihkulla, rentoutta ja raukeutta.

Vois olla huonomminkin.

Nyt tulee uni, sikeä ja pehmoinen sellainen.

Petturi harmaalla alueella

Olen katsonut The Hillsin kaikki jaksot useaan kertaan, niin telkusta kuin netistäkin, olen siis lievästi sanoen koukussa. Poikaystävästä tämä on kovin huvittavaa, ja hän onkin oppinut jo toisesta huoneesta käsin päättelemään äänien perusteella mitä ohjelmaa katson. "Kuinka monta kertaa sä oot tän oikeen kattonu kun mäkin muistan tän kohan??" oli mun mielestä aika hyvä todiste siitä, että olen ehkä tuijotellut ohjelmaa jo vähän liiaksikin. Ja ei, emme siis ole tapittaneet sarjaa yhdessä.

(Kuva Laurenista suloisessa hameessa täältä.)

Luonnollisesti olin pettynyt kun sarjan alkuperäinen päätähti, ihana Lauren Conrad päätti siirtyä muihin kuvioihin. Viime kaudet olivat kyllä olleet jo turhaa, vähän liiankin ilmiselvästi käsikirjoitettua draamaa, joten täytyy ikävästä huolimatta nostaa hattua Conradille lähtöpäätöksen tekemisestä. Kun ensi kerran kuulin, että Laurenin saappaisiin olisi astumassa Laguna Beachistäkin tuttu Kristin Cavallari, en suoranaisesti kiljunut innostuksesta. Pikemminkin pelkäsin, etten pystyisi katselemaan kyseistä ohjelmaa enää ollenkaan. Sain pahat traumat Laguna Beach -ajoilta, ja Kristin oli ehkä ärsyttävintä mitä tiesin. Päässäni soi vieläkin huuto/vingunta/käsky/vaatimus "Stephen!", tai oikeastaan "Stiiivv-vvveeeenn!!!!!". Puolet Kristinin repliikeistä oli stiiivveniä, ugh (Stephen oli siis silloisen kolmiodraaman Lauren/Stephen/Kristin yksi osapuoli). Tätä kamalaa elinikäistä traumaa ei voi ymmärtää ellei ole itse nähnyt ja kuullut samaa. Ihan tulee kylmiä väreitä.

Yllättävän nopeasti sitä kuitenkin ilmeisesti tottuu, koska uusimmissa The Hillsin jaksoissa Kristin on oikeastaan ihan siedettävä. En tiedä onko aistittavissa jonkinlaista henkistä kasvua (siis hänen suunnaltaan :D) tai asennemuutosta vai mitä, mutta nykyään neiti Cavallari on oikeastaan lempityyppejäni koko showssa (saattaa johtua myös siitä, että lähes kaikki muut ovat aivottomia barbeja tai uhottelevia vätyksiä. Spenceristä kyllä tykkään, sanokaa mitä sanotte, onhan se nyt kaikesta huolimatta yksi tosi-tvhistorian viihdyttävimmistä hahmoista kaikessa urpoudessaan!).

En vieläkään kyseisestä neitokaisesta varsinaisesti pidä, mutta sietäminen on jo paljon, ottaen huomioon rankan historiamme. Baby steps.

Kaikkeen tähän avautumiseen syynä oli oikeastaan vain tänään bongaamani kuvat, jotka tulevat ilmestymään ASOS Magazinessa ensi viikolla (koen ilmeisesti syyllisyyttä Laurenin häikälemättömästä pettämisestä ja tarvetta selitellä, ennen kaikkea itselleni, Kristinin kuvien postaamista. So sorry Lauren!).

Tässä niitä nyt kuitenkin tulisi.

Ihana toi nahkajakku! En varmaankaan itselleni ostaisi, mutta stailaus toimii saumattomasti.

Huomatkaa harmaat kynnet :) Toimii, toimii.

Tää on ehkäpä mun lemppari.

Nämä kuvat, ja muutama lisääkin löytyvät siis CocoPereziltä, ja pian myös Asos -lehdestä.

Ps. Huomenna, hyvässä seurassa, tätä livenä...

Can't wait!

Nälkäinen Top Chef

Olen seurannut Top Chefiä aina alkuajoista lähtien. Enkä silti ole vieläkään oppinut, että sitä katsoessa tulee poikkeuksetta aivan käsittämättömän kamala nälkä. Yllättäen, aina silloin jääkaappi (ja kaikki muutkin kaapit, joista joskus muulloin ehkä saattaa ruoan murusia löytää) huutavat tyhjyyttään ja joudun kitumaan ehkä parhaimmillaan näkkärinpalasta mutustaen.

Joten, täten ilmoitan, ensi keskiviikkona 27.1.2010, alkaen klo 21, syöväni tuhtia herkkuillallista. Ruokaa tulee riittää koko tunnin ajalle, tottakai, joten jälkiruoka on ehdoton.

Kirjoitan tämän ylös siinä toivossa, että muistaisin idean (ts. tarpeen!) vielä viikon päästäkin.

Inspiraatiota voi hakea kuolaamalla ohjelmassa nähtyjä reseptejä täältä.

Come in

Tammikuun Ellessä vinkattiin kurkkaamaan The Selby -nimiseen nettisivustoon. Sivut tarjoavat valokuvaaja Todd Selbyn ottamia kuvia mielenkiintoisista ihmisistä kodeissaan ja muissa heille tärkeissä "luovissa tiloissa".

Kuva-aarteita löytyy vaikka millä mitalla, itse ihastuin ensisilmäykseltä ainakin näihin

Aivan ihania, inspiroivia kuvia tarjoava sivusto on ehdottomasti tutustumisen arvoinen. Niin kuvissa kuin kodeissakin miellyttää erityisesti aito, rento fiilis, sekä lyömätön yksityiskohtien taju. Kuvista huokuu sisustamisen ilo, mutta ennen kaikkea asumisen ja elämisen onni. Niinhän sen kuuluu ollakin, kodin ei pitäisi olla pelkästään näyttely- ja vastaanottotila vaan myös paikka elämälle ja sen kaikille toiminnoille, ihanille arjen pikkuhetkille, kiukunpuuskille, yksinäisille yöpaloille ja inspiraatioille. Vain muutamia mainitakseni. Ja toisaalta, kaikki saavat tehdä kodistaan juuri sellaisen kuin haluavat. Mikäs sen ihanampaa!

Suosittelen paneutumista ihan ajan kanssa, ilman mitään kiirettä, tee- tai kaakaokupposen kera ja hyvän musan säestäessä. Nosta jalat ylös ja nojatuolimatkaa kylään vaikka huippumalli Helena Christensenin luokse New Yorkiin.

Kaikki kuvat siis theselby.com

Wonderfully weird

Käytiin lauantaina katsomassa joululahjaksi saaduilla leffalipuilla The Imaginarium of Doctor Parnassus. Itse tykkäsin, poikaystävä inhosi. Voi sitä kärsivää naamaa ja huokailua, kun selvisi, että leffa tosiaan on hieman outo, maaginen matka mielikuvistusmaailmaan, eikä muuksi muutu. Epäilinkin trailerin nähtyäni, että pätkä saattaisi olla hieman liian utopistista tavaraa joidenkin makuun (eniten ihmisen, joka yleisesti ei voi sietää mitään "outoja" leffoja). Onneksi kyseessä ei sentään ollut musikaali :D
Kaikkia ei voi millään miellyttää, mutta onneksi mua sentään voi :) Suosittelen!

Tässä traileri kiinnostuneille :




Jos olisi pakko valita seinälleni alastoman naisen kuva, saattaisi se hyvinkin olla tämä Parnassus -leffajuliste.

Posterissa poseeraa siis ihastuttava, nukkemainen Lily Cole.

Upeita julisteita on julkaistu myös tulevasta Tim Burton -leffasta Alice in Wonderland.

Vielä kun näkisi vihdoin itse elokuvan! Burton on outouden kuningas, ja uskollisena fanina olen odotellut jo pari vuotta(!) kyseistä upeutta. Kuinka raakaa onkaan julkaista näitä kuvia ja trailereita kuukausia ennen leffaa... Masokistina en kuitenkaan voi olla tuijottamatta seuraavaa. Taaskaan.



Muutaman kuukauden kun vielä jaksan, niin olen taas yhtä mullistavaa (en yhtään lataa odotuksia korkealle...) leffakokemusta rikkaampi ja maailma on jälleen vielä hitusen kivempi paikka :)

Vanhus

Minua luullaan yleensä aina nuoremmaksi (bussissa tarjotaan lastenlippua...), ei varmaan vähiten pienen kokoni takia, eikä se yleensä kummemmin harmita, lähinnä huvittaa. Tykkään olla pieni, pääsee puikkelehtimaan ja piiloutumaan helposti (hyvinkin tarpeellinen taito), ja miehet ovat aina pidempiä ja isompia, joten kainaloon on kiva käpertyä suojeltavaksi. Pidän myös nuorekkaasta mielestäni, enkä haluakaan koskaan unohtaa olla utelias ja eloisa, tehköönkin se sitten minusta myös nuorekkaamman näköisen ja oloisen.

Unohdan itsekin välillä ikäni. Ikähän on vain numero, eikö? Aina silloin tällöin saan kuitenkin pienen, tylyn, odottamattoman muistutuksen siitä, että mittariin tulee tänä vuonna jo täydet 26(!!). Tänään olin kahden luokkakaverini kanssa kahvilla, siinä sitten juteltiin kaikesta mahdollisesta, mieskuvioista sisarussuhteisiin ja uuden vuoden lupauksiin. Tunsin, että olimme vahvasti samalla aaltopituudella. Kunnes jostain mieleeni tuli Lauryn Hill.

Minä: ...niinku Lauryn Hill.

Kaverit: ...?

Minä: Niin siis Lauryn Hill, kyllähän te tiiätte?

Kaverit: Eeei..?

Minä: Siis Lauryn Hill, The Fugees, Wyclef Jean?

Kaverit: Eeeii..

Minä: Laurynin oma levy ilmesty vuonna 98.

Tässä vaiheessa tyttöjen ilmeet olivatkin jo näkemisen arvoiset. Kattoivat mua silmät pyöreinä, epäuskoisen ja huvittuneenkin näköisinä.

-Siis ysikasi? No ei tiietä :D

Niin tosiaan. 1998 oli mulle ihan hetki sitten, muistan vielä kun kävin ostamassa sen levyn Tapiolan Stockalta, muistan mikä takki mulla oli silloin päälläni (sellainen tosi tyylikäs samettinen, kaksrivinapillinen ja valitettavasti liian iso, eikä siis tarkoituksella). Siis sehän oli ihan just äsken!

Tytöille, jotka ovat syntyneet 1993, se on jo muinaishistoriaa.

Tunsin itseni ikälopuksi!

Ikäloppu on nyt kyllä ansainnut pari nostalgista fiilistelybiisiä lohdutukseksi. Eli pieni aikamatka Laurynin ja kumppaneiden kanssa :)

1994



1996



1998



1999



Oi niitä aikoja.

Love of my life

Huhhuh. Menipähän pari tuntia sitten ihan kankkulan kaivoon.

Mukavan kaupungilla vietetyn päivän jälkeen (kirpparikierros tosin jäi väliin, koska en unikekona tietenkään päässyt ajoissa liikenteeseen), ajattelin viettää mukavan illan sisätiloissa leffan parissa löhöillen. Nelosen illan elokuvanahan oli siis Alfie, jota parissa blogissakin hehkutettiin. En ollut kyseistä pätkää aiemmin nähnyt, ja vaikka muistelinkin joskus olleeni sitä mieltä, että en sitä koskaan haluakaan nähdä, päätin antaa elokuvalle mahdollisuuden. Odotukset eivät olleet erityisen korkealla, koska en oikeastaan tiennyt mitä odottaa, mutta toivoin edes jokseenkin viihdyttävää hömppää.

No, en yksinkertaisesti pitänyt elokuvasta yhtään. En sitten yhtään! Oivoivoi, miksi miksi en voinut vaan lopettaa kesken, kun jo ensimmäiset muka nokkelat löpinät suoraan kameralle saivat irvistämään ja pelkäämään, mitä tulevan pitää. Sienna Millerin (en muuten ollut aiemmin nähnyt myöskään yhtäkään neidon elokuvaa, vaikka tuttu naama onkin. Jotenkin tuntuu, että en ole menettänyt mitään... Naisen tyylistä pidän, mutta siihen se sitten jääkin) puvustus ja meikki sekä hiukset, joiden piti olla ehdottomasti näkemisen arvoiset, noh, olisin voinut katsoa ne kuvista. Liikkuvassa kuvassa tapahtuneen "näyttelemisen" katsominen teki vain kipeää.

Itse juonesta ei kannata edes puhua. Leffanhan oli tarkoitus ilmeisesti olla romanttinen komedia, mutta mitään hauskaa, enkä varsinkaan romanttista ainakaan minä en siinä nähnyt. Aivan kuolettavan tylsä, ennalta arvattava, teennäinen, väkisin väännetty se sen sijaan mielestäni oli. But that's just me. Tarkoitus ei ole mollata (no okei, tottakai on), mutta tulen aina vaan jotenkin ihan älyttömän kiukkuiseksi katsottuani elokuvan jonka olisi voinut jättää puolestani kokonaan tekemättä! Mitä tuhlausta! Ja omapahan on vikani, tiedetään, kukaan ei pakottanut katsomaan. Ehkä mussa on hitunen masokistia. Tai sitten Jude Lawn veijarimainen karisma vetoaa sittenkin edes vähän. Vaikka kyseisessä pätkässä Judekin oli kyllä lähinnä säälittävä.

Eri mieltä saa ja pitää olla, jos joku siis osaa esittää järkeen käypän selityksen, miksi piti elokuvasta, niin kerro, please, kerro!

Loppukevennykseksi täytyy mainita, että ihanan Heidin soitettua ja pyydettyä mua kaupunkideiteille hänen ja ystävänsä kanssa, käytiin syömässä kivassa pikku ravintolassa, Angelassa. Paikka sijaitsee epäilyttävästi "hai-hierontaa" (joku on mahdollisesti saattanut raaputtaa alusta t-kirjaimen pois...) tarjoavan kiinteistön vieressä, mutta olikin oikein viihtyisä, pizza-pasta-pihvi-linjan ravintola. Edullista perusmättöä, iiisot annokset ja hyvää palveluakin vielä. Pitää varmaankin mennä uudestaan :)

Hyvänyönbiisi :



Romantiikkaa ja huumoria mun makuun :D

Fresh Dudes!

Fiksuna tyttönä päätin jäädä Kouvolaan viikonlopuksi. Syyt ovat puhtaasti taloudelliset, viikonloppureissu kotiin Espooseen kustantaisi lähes neljäkymppiä(!), joten ajattelin kerrankin olla järkevä. Jos tunnepuoli olisi saanut ratkaista, olisin tottakai lähtenyt suoraan koulusta juoksien (en ehkä kuitenkaan niillä korkkareilla, mitkä tänään oli jalassa) kohti juna-asemaa, koti-ikävä kun on luonnollisestikin kova, kuten aina. Mutta, mutta. Pääsen sitten keskiviikkona kotiin, ja säästän vielä mukavasti junamatkan hinnankin. Meidän luokka edustaa nimittäin to-pe Next Step -messuilla, minä sekä toinen ahkera luokkalainen mennään koulun vaksin kyydillä pystyttämään messuosastoa jo keskiviikkona, joten toki otan tästä kaiken hyödyn irti ja jään samalla reissulla sinne :) Jos siis keskiviikkoon asti jaksan kipristellä, saan olla neljä yötä kotona, mahtavaa.

Täksi viikonlopuksi olen suunnitellut niinkin hurjaa ohjelmaa kuin siivoamista, vaatekaapin järjestelyä ja paljon rentoutumista lukemisen, musiikin ja leffojen parissa. Suunnitelmissa olisi viettää laatuaikaa ihanan itseni kanssa myös kirpparikierroksen muodossa, niitä kun täällä on useampi, enkä vielä ole eksynyt muualle kuin Fidaan, joka ei kyllä kauheasti vakuuttanut tarjonnallaan... Toivottavasti muut yllättävät!

Perjantai-illan kunniaksi vielä pieni värikylpy...

Taidan olla rakastunu näihin heppuihin, sen verran tiiviisti olen tätä tuijotellut.

Only in New York. Kuva täältä.

Värikästä viikonloppua!

+22

Siis sisällä. Ei ehkä sinänsä mitenkään erityistä, mutta eilisen ja viime yön jälkeen tervetullutta luksusta.

Saavuin sunnuntai-iltana hyiseen Kouvolaan, levänneenä, virkistyneenä, inspiroituneena ja kaikin puolin valmiina kohtaamaan jälleen tulevat koitokset. Oikein odotin, että pääsen loistamaan pirteänä ensimmäisenä loman jälkeisenä koulupäivänä. Toisin kävi, sillä mun pikku boksissa oli niin kylmä, että monista peitoista, huovista ja villapaitakerroksista huolimatta, en pystynyt nukkumaan koko yönä, vaan hytisin epämääräisessä puoliunisen horroksessa, vähän väliä havahtuen kamaliin vilunväristyksiin. Hrrrrr. Koulupäivä kului siis keskittyessä pitämään silmiäni auki ja tukiessa päätäni, ettei se olisi pudonnut ja kolahtanut pulpettiin.

Nyt on kiltti huoltomies onneksi käynyt ilmaamassa patterin, joten tämän päivän kohokohta tulee olemaan hetki, jolloin pääni uppoaa pehmoiseen tyynyyn ja vaivun syvään, suloiseen, lämpimään uneen. Lucky me, se hetki on jo aivan nurkan takana.

Aion tuhista tyytyväisenä koko pitkän yön.



Love this song.

Lämpöisiä unia.