Vanhus

Minua luullaan yleensä aina nuoremmaksi (bussissa tarjotaan lastenlippua...), ei varmaan vähiten pienen kokoni takia, eikä se yleensä kummemmin harmita, lähinnä huvittaa. Tykkään olla pieni, pääsee puikkelehtimaan ja piiloutumaan helposti (hyvinkin tarpeellinen taito), ja miehet ovat aina pidempiä ja isompia, joten kainaloon on kiva käpertyä suojeltavaksi. Pidän myös nuorekkaasta mielestäni, enkä haluakaan koskaan unohtaa olla utelias ja eloisa, tehköönkin se sitten minusta myös nuorekkaamman näköisen ja oloisen.

Unohdan itsekin välillä ikäni. Ikähän on vain numero, eikö? Aina silloin tällöin saan kuitenkin pienen, tylyn, odottamattoman muistutuksen siitä, että mittariin tulee tänä vuonna jo täydet 26(!!). Tänään olin kahden luokkakaverini kanssa kahvilla, siinä sitten juteltiin kaikesta mahdollisesta, mieskuvioista sisarussuhteisiin ja uuden vuoden lupauksiin. Tunsin, että olimme vahvasti samalla aaltopituudella. Kunnes jostain mieleeni tuli Lauryn Hill.

Minä: ...niinku Lauryn Hill.

Kaverit: ...?

Minä: Niin siis Lauryn Hill, kyllähän te tiiätte?

Kaverit: Eeei..?

Minä: Siis Lauryn Hill, The Fugees, Wyclef Jean?

Kaverit: Eeeii..

Minä: Laurynin oma levy ilmesty vuonna 98.

Tässä vaiheessa tyttöjen ilmeet olivatkin jo näkemisen arvoiset. Kattoivat mua silmät pyöreinä, epäuskoisen ja huvittuneenkin näköisinä.

-Siis ysikasi? No ei tiietä :D

Niin tosiaan. 1998 oli mulle ihan hetki sitten, muistan vielä kun kävin ostamassa sen levyn Tapiolan Stockalta, muistan mikä takki mulla oli silloin päälläni (sellainen tosi tyylikäs samettinen, kaksrivinapillinen ja valitettavasti liian iso, eikä siis tarkoituksella). Siis sehän oli ihan just äsken!

Tytöille, jotka ovat syntyneet 1993, se on jo muinaishistoriaa.

Tunsin itseni ikälopuksi!

Ikäloppu on nyt kyllä ansainnut pari nostalgista fiilistelybiisiä lohdutukseksi. Eli pieni aikamatka Laurynin ja kumppaneiden kanssa :)

1994



1996



1998



1999



Oi niitä aikoja.