Siis sisällä. Ei ehkä sinänsä mitenkään erityistä, mutta eilisen ja viime yön jälkeen tervetullutta luksusta.
Saavuin sunnuntai-iltana hyiseen Kouvolaan, levänneenä, virkistyneenä, inspiroituneena ja kaikin puolin valmiina kohtaamaan jälleen tulevat koitokset. Oikein odotin, että pääsen loistamaan pirteänä ensimmäisenä loman jälkeisenä koulupäivänä. Toisin kävi, sillä mun pikku boksissa oli niin kylmä, että monista peitoista, huovista ja villapaitakerroksista huolimatta, en pystynyt nukkumaan koko yönä, vaan hytisin epämääräisessä puoliunisen horroksessa, vähän väliä havahtuen kamaliin vilunväristyksiin. Hrrrrr. Koulupäivä kului siis keskittyessä pitämään silmiäni auki ja tukiessa päätäni, ettei se olisi pudonnut ja kolahtanut pulpettiin.
Nyt on kiltti huoltomies onneksi käynyt ilmaamassa patterin, joten tämän päivän kohokohta tulee olemaan hetki, jolloin pääni uppoaa pehmoiseen tyynyyn ja vaivun syvään, suloiseen, lämpimään uneen. Lucky me, se hetki on jo aivan nurkan takana.
Aion tuhista tyytyväisenä koko pitkän yön.
Love this song.
Lämpöisiä unia.
Lapsihaave ja lapsettomuushoidot
4 kuukautta sitten
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti