sunnuntai, marraskuuta 21, 2010

Takkia niskaan!




Talvella tuntuu, että ulkona liikkuessa näyttää päivästä toiseen samalta, ellei päällystakkeja ole useampi. Ja jos niitä on se yksi tai kaksi, olisi tietysti mahtavaa jos vielä sattuisi pitämään takista, jonka aamulla niskaansa vetää.

Viime talven loputtua vannoin kautta kiven ja kannon hankkivani seuraavaksi talveksi uuden talvitakin, meinasin jopa heittää toisen jo kaapista löytyvistä roskikseen. Noh, onneksi en näin tehnyt, sillä talvihan on taas täällä, ja lompakko ihan yhtä tyhjä kuin viime vuonnakin. Vanhoilla rytkyillä siis mennään, mutta ainahan saa haaveilla. Yllä näkyvät kuvat bongasin viime talvena jostakin, ja edelleen ne ihastuttavat. En haluaisi mustaa, tai muutakaan synkkää, enkä toisaalta mitään räikeääkään, joten vaalea sävy olisi ihanteellinen, kauniit reikäyksityiskohdat ovat aika lailla täydelliset, ja kun mallikin näyttää sopivalta niin tänne yksi tuollainen, kiitos. Ja tuo helma, ah! Taitaa jäädäkin pelkäksi haaveeksi.

lauantaina, marraskuuta 20, 2010

Ruususten tanssit

Disneyn klassikkoanimaatiot tuntuvat sopivan erityisesti juuri joulunaikaan, jolloin lapsenmielisyys ottaa ainakin minusta normaaliakin suuremman vallan. Kun sukeltaa tuttuun taikuuden ja onnellisten loppujen satumaailmaan on paluu lapsuuden jouluihin taattu.

Perjantai-ilta Kouvolassa sujuikin taianomaisissa tunnelmissa, illan elokuvana oli nimittäin ihana Prinsessa Ruusunen jota fiilisteltiin ystävän sohvalla glögin, pipareiden ja suklaan kera, kynttilöiden palaessa tottakai. Ikkunan takana ihastutti valaistu joulupuu, kuin sisustuksen jatkeena se hehkui tunnelmaa sisälle asti. Keskustassa asumisen hyviä puolia! Voisikohan kaupungin toimesta laittaa jouluvalot myös tuohon minun ikkunastani avautuvaan pikku puistoon, voihan?

Ruususen ekstroista löytyi hieman yllättäen illan paras ohjelmanumero, nimittäin Ruususen ihana tanssipeli. Kyllä, siinä sitä kuulkaa sitten leikittiin prinsessoja ja opeteltiin valssin askelia kuvitteellisten prinssien viedessä! Ruusunen ohjeisti ottamaan vasemmalla kädellä kainosti puvun helmasta kiinni, onneksi päällä oli liehuneule. Liihoiteltiin yhtäkkiä tanssisaliksi muuntuneessa olkkarissa yks kaks kol, yks kaks kol, yks kaks kol...

Valssina tietysti tämä



Nyt kauneusunille. Toivottavasti herään ilman prinssin suudelmaakin, joudun nimittäin odottamaan vielä ensi viikonloppuun.

tiistaina, marraskuuta 16, 2010

Uutta korviin

Kaksi taidokasta artistia ovat hiljattain julkaisseet uutta musiikkia, kukin omilla tahoillaan.

Brittiläisen Adelen sinkku Rolling in the deep koukutti ainakin minut välittömästi, neidon voimakas, sielukas ääni vaan soljuu niin kauniisti tällaisissa rytmikkäämmissä biiseissäkin. Uutta albumia voi odotella ilmestyväksi heti ensi vuoden puolella.




Ruotsalaisen Lykke Lin uusin julkaisu taas on tanssittava Get me, jonka b-puolelta löytyy herkkä Paris blue. Toimii, toimii!


maanantaina, marraskuuta 15, 2010

Tähtiin kirjoitettua


Hyvät uutiset kulkevat onneksi vähintäänkin yhtä nopeasti kuin huonot. Tulevaisuutta voi turhaan yrittää ennustaa, mutta helpointa on vain toivoa parasta, monesti se toimii!

Muotiraamattu Vogue yrittää kuitenkin ennustaa tyylitulevaisuuttamme. Brittiversion joulukuun numeron teemana ovat tähdet, kaikissa muodoissaan, ja mukana on luonnollisesti myös tyylihoroskooppi. Hauskojahan tuollaiset ovat, mutta lehden parasta antia edustaa ehdottomasti tämä sadunomainen editoriaali, jossa jokainen tähtimerkki on saanut oman, taidokkaan tulkintansa.

Vogue Star Signs kuvauksen toteutti aviopari Tim Gut ja Shona Heath, jotka inspiroituivat muunmuassa Salvador Dalin surrealismista, sekä 20- ja 30-lukujen piirretyistä kansikuvista. Tulos on ihastuttava, kuvat vievät mukanaan jonnekin rinnakkaiseen maailmaan, jossa kaikki on hieman hullunkurista, mutta niin herkän kaunista. Tällaisia toivoisi näkevän enemmän!











Olen tuijottanut kuvia yhä uudelleen ja uudelleen, niistä tuntuu aina löytyvän jotain uutta. Kaksosella on muuten täydellinen sävy kynsissä. Ehkä minun skorpparina pitäisi kuitenkin kokeilla syvänpunaista samettia? Mietitään, mietitään.
Kuvat kaikista tähtimerkeistä löytyvät mm. täältä.


torstaina, lokakuuta 28, 2010

Kaikille murusille

Päässäni on jo parin viikon ajan soinut tauotta Sian My Love, ensimmäisenä aamulla ja viimeisenä illalla silmät sulkiessa. Vaikka kappale mielettömän kaunis onkin, enkä toki ole siihen vielä kyllästynyt, on ihan kiva saada nauttia välillä myös vaihtelusta. Siksi iloitsen kovasti tästä uudesta tulokkaasta päänsisäisessä soittolistassani...



Haikeita raukeita fiiliksiä molemmissa, mutta eikö ne vaan sovikin näihin harmaisiin päiviin ja pimeisiin öihin. Huulille teekuppi tai miksei punaviinilasillinenkin.

Huomenna heilutaankin sitten ihan toisissa tunnelmissa, kertakaikkiaan mahtava viikonloppu tulossa. Toivottavasti kaikilla muillakin!

maanantaina, lokakuuta 11, 2010

Kirjat kertovat

Törmäsin hauskaan haasteeseen täällä, ja kopioin sen häikälemättä itselleni, olihan se kuin luotu minulle. Seuraavaksi pitääkin varmaan kysellä levyhyllyltä, tällä kertaa totuuden torvena sai siis toimia kirjahylly.

Satunnaisia kysymyksiä, vastaukset valitaan kirjojen selkämyksistä.

1. Oletko mies vai nainen?
Emma

2. Kuvaile itseäsi?
Suuri hupsu

3. Kuinka voit?
Välttämätön hulluus

4. Kuvaile nykyistä asuinpaikkaasi?
Huviretki painajaisiin

5. Mihin haluaisit matkustaa?
Maa ja taivas

6. Kuvaile parasta ystävääsi?
Oman elämänsä sankari

7. Mikä on lempivärisi?
Tuulen varjo

8. Millainen sää nyt on?
Sokaiseva pimeys

9. Mikä on paras vuorokauden aika?
Joulua!

10. Jos elämäsi olisi tv-ohjelma, mikä sen nimi olisi?
31 biisiä

11. Päivän mietelause.
Minun kansani, minun rakkaani

12. Millainen on parisuhteesi?
Kun olen luonasi

13. Mitä elämä sinulle merkitsee?
Kiehtova satumaailma

14. Minkä neuvon tahtoisit antaa?
Armo

15. Miten tahtoisit kuolla?
The Melancholy death of Oyster Boy

16. Mottosi?
Mamma hoitaa hommat

Paljastuksia voisi ryhtyä analysoimaan tarkemminkin, kertooko kirjahylly todella lukijastaan, ja onko kirjoja uskominen ynnä muuta, mutta koska on jo myöhä, aivan liian myöhä, käyn laiskasti nukkumaan ja jätän päätelmät teille.

Utelias kun olen, haastan kuitenkin kaikki halukkaat kokeilemaan samaa, blogittomatkin, tuloksia voi kirjata vaikka kommenttiboksiin. Avartavia hetkiä kirjahyllyn äärellä!

keskiviikkona, lokakuuta 06, 2010

Ihan pitsissä



Olivia Palermo pitsiunelmassa.